Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. syyskuuta 2010

Sitruunatorttu

Pohja:
100 g voita huoneenlämpöisenä
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl kylmää vettä
TAI
valmis murotaikina pakastealtaasta

Täyte:
1 luomusitruunan kuori
2 dl vettä
3 rkl Maizenaa
1/2 dl sokeria
1 dl sitruunamehua
2 keltuaista
50 g voita

Marenki:
5-6 valkuaista
1 dl sokeria

Nypi rasva, jauhot ja sokeri murumaiseksi, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa n. 10 min ja painele sitten piirakkavuoan (24cm) pohjalle ja reunoille. Tue piirakan reunat foliosta tehdyllä pötkyläpannalla ja paista 200 asteisessa uunissa vartin verran.

Raasta siruunan kuori ja laita kuori veden ja maissijauhon kanssa kattilaan. Kiehauta koko ajan hämmennellen. Lisää sitruunamehu ja keltuaiset. Anna jäähyä pikkasen ja vatkaa voi nokareina sekaan. Vaahdota marengin ainekset.

Poista foliopanta, kaada sitruunakiisseli vuokaan ja pursota marenki päälle. Paista torttua 200 asteessa n. 10 min kunnes marenki on nättiä.