Pohja:
175g kaurakeksejä
50g voita sulana
Täyte:
8 liivatelehteä
5 dl maustamatonta tai turkkilaista jukurttia
150g appelsiinimarmeladia
1 dl sokrua
1 tl vanilijasokrua
1 tlk Flora Vanillaa
0,5 dl appelsiinimehua
Päälle:
3-4 banskua
2,5 dl aplarimehua
1,75 dl hyytelösokrua
Murskaa keksit ja sekoita sula rasva muruihin. Painele keksimurska tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita sokerit, marmeladi ja vanilijavaahto jukurttiin. Sulata liotetut liivatelehdet kuumennettuun appelsiinimehuun ja lisää täytteeseen. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Leikkele banaanit viipaleiksi ja asettele sievästi hyytyneen täytteen päälle. Valmista hyytelö sokeripaketin ohjeen mukaan ja levitä ensin varoen pikkusen kerrallaan banaanien päälle. Jos on liian ronski otteissaan hyytelön levittämisessä, valkoinen täyte pullahtaa helposti rumasti pintaan.
maanantai 7. marraskuuta 2011
lauantai 13. elokuuta 2011
Emman marjapiiras
Pohja:
125g sulaa voita
1 dl sokeria
3 dl vehniksiä
1 tl leivinjauhetta
1 muna
Sekoita keskenään ja levitä vuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
1 prk kermaviiliä
1 muna
1,5 dl sokeria
Yhdistä ja levitä marjojen ja pohjan päälle.
Paistele 200 asteessa puoli tuntia.

Päivin suklaapiirakka
Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokrua
2 tl vanilijasokrua
2 tl soodaa
Sekoita keskenään nämä.
2,5 dl vettä
200g voita
2-4 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
Yhdistä, kiehauta ja lisää kuiviin aineksiin.
Lisää vielä
1 dl piimää (tai maitoa)
2 munaa
ja paistele 175 asteessa vartin verran.
Kuorrutus:
4 rkl maitoa
100g voita
1-2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilijasokrua
Kiehauta nämä ja vatkaa sekaan
0,5 pkt tomusokeria
Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja laita heti mahdolliset nomparellit päälle.

Muistojen maustekakku
2 munaa
400g fariinisokeria
Vaahdota nämä.
4,6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
2 tl kardemummaa
Yhdistä nämä ja lisää vaahtoon.
1 prk kermaviiliä
100g voita sulana
Yhdistä vielä nämä ja lisää taikinaan.
Paista 175 asteessa vajaan tunnin verran.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Täytetty joulukalkkuna
3,5 - 4,5 kg kokonainen pakastettu kalkkuna
Täyte:
100g kuivattuja aprikooseja pieninä kuutioina
150g pekonia kuutioina
1 omppu isohkoina kuutioina
1 sipuli silputtuna
100g paahdettua leipää kuutioina ilman reunoja (tai kokeile krutonkeja)
1 munankeltuainen
0,5 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
Paiston ajaksi pinnalle silavaa
Lisäksi esim. kalastajan lankaa kalkkunan sitomiseen
Ota kalkkuna sulamaan noin 2 vrk ennen paistamista. Puhdista kalkkunan pinta ja sisukset ja kuivaa mahdolliset nesteet sisältä esim. talouspaperilla.
Täytettä varten turvota aprikoosit liottaen niitä vedessä. Paista pekoni kypsäksi paistinpannulla ja lisää omenakuutiot ja sipuli. Sekoita tasaiseksi massaksi. Sammuta levy ja lisää loput täytteen ainekset. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.
Lusikoi täyte kalkkunan sisään ja hiero kalkkunan pintaan runsaasti suolaa ja hiukan vähemmän pippuria.
Sido siivet ja koivet tiukasti kalkkunan kylkiin ja köytä silavaviipaleet kauttaaltaan kalkkunan peitoksi. Suojaa kuivahtamiselta erityisesti fileet.
Paista kalkkunaa ensin 30 min 225 asteessa. Valele kalkkunaa paistoliemellä ja jatka paistamista 175 asteessa n. 3 tuntia. Tarkista kypsyys tikulla lihan paksuimmasta kohdasta. Kypsästä kalkkunasta valuu kirkasta nestettä. Poista silavat pinnalta ja paista vielä pinta herkullisen väriseksi 225 asteessa.
Poista langat ja kaavi täyte tarjoilukulhoon ennen tarjoamista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)